Pukki, pulkka ja porot

1 pkt Sunnuntai Piparitaikinaa (1 kg)

Koristeluun:

  • 1 tuubi sokerikuorrutetta tai
  • 2 dl tomusokeria ja 1—2 rkl vettä
  • hopeakuulia

Kiinnitykseen: 1 dl sokeria sulatettuna

Lisäksi:

  • pursotinpussi
  • puuvillalankaa

Sokerikuorrutteen valmistus:

Sekoita tomusokerin joukkoon vettä vähän kerrallaan, ettei kuorrutteesta tule liian löysää. Laita kuorrute pursotinpussiin ja leikkaa pussin kärkeen pieni reikä.

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Leikkaa kaavat. Halutessasi voit kopioida ne paksummalle paperille tai pahville.
  3. Kauli taikinapalat 30 cm x 35 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa terävällä veitsellä tai taikinapyörällä kaavojen mukaan pulkan sivut, pohja, taka- ja etuosat, 4 poroa, joulupukki ja 4 poron tukipalaa. Yhdistä loput taikinapalat ja kauli noin 25 cm x 25 cm kokoiseksi pohjalevyksi. Yhdestä levystä tulee yksi pukki ja pulkka sekä neljä poroa. Nosta lastalla pellille leivinpaperin päälle.
  4. Paista 200 asteessa 6—8 minuuttia, pohjalevyä 10—12 minuuttia. Anna jäähtyä.
  5. Koristele osat sokerikuorrutteella. Anna kuivua.
  6. Sulata sokeri kuivassa paistinpannussa.
  7. Kokoa ensin pulkka kinnittämällä sulatetulla sokerilla sivuosaan takaosa, pohja ja etuosa sekä viimeiseksi näihin toinen sivu.
  8. Kiinnitä pulkka pohjalevyyn. Kiinnitä pukki pulkkaan.
  9. Kiinnitä porot alustaan ja niihin tuet. Tee ohuesta langasta tai narusta valjaat poroille.
  10. Tee koristeeksi pieniä lahjapaketteja pulkkaan tai täytä pulkka karamelleilla.
  11. Ripottele pohjalevylle tomusokeria lumeksi.