Linnake

2 pkt Sunnuntai Piparitaikinaa (1 kg)

Koristeluun:

  • 2 tuubia valkoista sokerikuorrutetta tai
  • 2 dl tomusokeria ja 1–2 rkl vettä
  • vaahtokaramelleja, lakritsipaloja, lakritsinauhaa

Kiinnittämiseen: 1 dl sokeria sulatettuna

Lisäksi: pursotinpussi

Sokerikuorrutteen valmistus:

Sekoita tomusokerin joukkoon vettä vähän kerrallaan, ettei kuorrutteesta tule liian löysää. Laita kuorrute pursotinpussiin ja leikkaa pussin kärkeen pieni reikä.

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Leikkaa kaavat. Halutessasi kopioi ne paksummalle paperille tai pahville.
  3. Kauli taikinapalat 30 cm x 35 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa terävällä veitsellä tai taikinapyörällä kaavojen mukaiset osat. Nosta lastalla pellille leivinpaperin päälle. Leikkaa pellillä ikkuna- ja oviaukot. Tee lopusta taikinasta hevosia ja kuusia sekä niille alusta.
  4. Paista keskenään samankokoiset osat samalla pellillä. Paista pienempiä osia 200 asteessa 5—8 minuuttia ja isompia osia 10—12 minuuttia. Anna jäähtyä.
  5. Koristele sokerikuorrutteella ikkunat ja pienemmän linnan tiilikuviot seiniin. Koristele hevoset ja kuuset. Anna kovettua.
  6. Sulata sokeri kuivassa paistinpannussa.
  7. Liitä sulatetulla sokerilla yhteen ensin isomman linnan seinät. Kiinnitä katto. Kiinnitä kattoon muurin harjat.
  8. Liitä yhteen pienemmän linnan seinät. Kiinnitä katto. Kiinnitä kattoon muurin harjat.
  9. Viimeistele kulmat, saumakohdat ja linnan muurin harjat sokerikuorrutteella. Kiinnitä sokerikuorrutteella karamellit ja lakritsipalat. Kiinnitä hevoset ja kuuset alustaan. Laita laskusilta oviaukon eteen. Tee lakritsinauhasta laskusillan kannattimet ja kiinnitä ne sokerikuorrutteella.
  10. Nosta linnat vierekkäin esimerkiksi foliolla päällystetyn tukevan pahvin tai tarjottimen päälle ja aseta tikapuut linnojen väliin. Laita hevoset ja kuuset viereen.