Karavaanarin piparitalo

1 pkt Sunnuntai Piparitaikinaa (1 kg)

Koristeluun:

  • 1 tuubi sokerikuorrutetta tai
  • 2 dl tomusokeria ja 1—2 rkl vettä
  • vaahtokaramelleja

Kiinnitykseen: 1—2 dl sokeria sulatettuna

Lisäksi: pursotinpussi

Sokerikuorrutteen valmistus:

Sekoita tomusokerin joukkoon vettä vähän kerrallaan, ettei kuorrutteesta tule liian löysää. Laita kuorrute pursotinpussiin ja leikkaa pussin kärkeen pieni reikä.

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  2. Leikkaa kaavat. Halutessasi voit kopioida ne paksummalle paperille tai paperille.
  3. Nosta kaulittu taikinalevy leivinpaperin päälle uunipellille. Aseta kaavat taikinalevylle ja leikkaa osat terävällä veitsellä tai taikinapyörällä. Näin osat pysyvät mahdollisimman tasareunaisina. Yhdistä loput taikinapalat ja kauli pohjaksi (40 cm x 20 cm).
  4. Paista 200 asteessa. Paista samankokoiset osat samalla pellillä. Pienet palat 6—8 minuuttia, isommat 8—10 minuuttia, pohja 10—14 minuuttia. Anna jäähtyä.
  5. Sulata sokeri kuivassa paistinpannussa.
  6. Laita asuntovaunun sivu lappeelleen pöydälle. Kiinnitä sivuseinään alatakaosa ja takaikkuna. Kiinnitä sen jälkeen sivuun alaetuosa, etuosa ja etuosan yläikkuna. Kiinnitä katto ja pohja. Liitä osiin lopuksi toinen sivu.
  7. Laita auton sivu lappeelleen pöydälle. Kiinnitä sivuun katto. Kiinnitä sivuun etuikkuna ja konepelti. Kiinnitä takaikkuna ja takaluukku.
  8. Nosta auto pystyyn ja kiinnitä jäähdyttimen säleikkö ja takasivu.
  9. Koristele auto ja vaunu sokerikuorrutteella. Kiinnitä sokerikuorrutteella vaahtokaramellit pyöriksi ja valoiksi.
  10. Nosta auto ja asuntovaunu alustalleen ja kiinnitä ne toisiinsa.