Suomen suurin piparitalo?

Satakunnan ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijat Reetta Partanen, Janelin Kinnunen ja Mauri Kosonen eivät tyytyneet piparkakkutalon rakentamisessa pienoismalliin, vaan päättivät rakentaa, jos ei nyt ihan talviasuttavaa, mutta ihan miehen mentävän talon piparkakkutaikinasta. Sunnuntai Piparitaikina ja Bunge Finland olivat mukana mahdollistamassa projektin toteumista.

Kaikki alkoi kunnon rakennuspiirustuksista, joiden pohjalta piparkakkutalolle rakennettiin tukikehikko trukkilavan päälle. Kehikkoon on käytetty lautoja ja rimoja, jotka uusiokäytettiin. Itse talo muodostui 30 x 30 cm kokoisista kehikon päälle kiinnitetyistä piparkakkulevyistä

Paisto- ja kokoamisurakkaan kolmikolta kului reilusti yli 30 tuntia per henkilö. Yksityiskohdista mainittakoon, että ikkunat piparkakkutaloon on tehty sulatetusta sokerista.

lastaus

taikinat

talon rakennusta

Talo

« Takaisin kuvagalleriaan

Piirustukset

Kehikko

levyjen kaulintaa

Valmis talo

Talo ja tekijät